Pyöräilin itä-Helsingin rantoja myöten ja piipahdin isosiskollakin. Mukaan tarttui pianonuotteja; näin käy, kun ryhtyy opiskelemaan kuoronjohtoa! Kuoronjohdon peruskurssin katselmuksessa Klemetti-opistolla pari viikkoa sitten pärjäsin hienosti musikaalisuutta vaativissa tehtävissä, mutta pianon prima vista tökki odotetusti. "Hommaa nuotinlukurutiini, soita vanha koraalikirja läpi, opettele myös bluffaamaan", kuului opettajan ohjeistus minulle. Harjoitukset ovat alkaneet: soitin juuri pari sivua 376-sivuisesta koraalikirjajärkäleestä.
Juttelin vielä elämää ymmärtävän isosiskon kanssa bloggauksen herättämistä ajatuksista. Huomasimme yhdessä kammoavamme sitä, että blogin kautta lähtisin selittämään elämääni, ajatuksiani taikka edesottamuksiani "...että etäännyttäisin itseni selittelyillä elämän ja ihmisten aidosta kohtaamisesta"! Näin ajattelen edelleen. Samoin mietin, mitä tekisin, jos blogin kommentit alkaisivat elää omaa villiä elämäänsä... Ei, semmoiseen en tähtää. Elämäni tapahtuu ensisijaisesti siellä, missä kokonaisena fyysisesti olentona läsnä. Joo, olen vanhanaikainen!
Made a bike ride along our seashores. Met my big sister; borrowed some of her piano notes. Piano practice is a big theme for me, having recently begun my choral conducting studies. During the first course week earlier this month, I did quite well in areas which require musical talent and will. However, my piano score reading routine was absolutely poor. But it is improving now, day by day, thanks to persistent workouts.
My sister and I also ended up talking about blogging. The idea of justifying my life and my undertakings through the blog appeared rather dreadful to us both: "... alienating myself from encountering human beings and this life as they come"! This is definitely not what I want. Nor am I envisioning lengthy comment chains having a life of their own. No thanks! My life takes place primarily where I'm present as a physical being. Out-of-date thinking?
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
.jpg)
No comments:
Post a Comment